Mikä levityspaketeista on paras ja minun kannattaa asentaa?

Se on mielipidekysymys, joten on turha kysyä, mikä on paras vaihtoehto. Jokaisella levityspaketilla on omat etunsa ja haittansa. Sinun täytyy vain vertailla niiden ominaisuuksia ja valita se joka vastaa parhaiten sinun vaatimuksiasi.

Ari Mäkelä on kirjoittanut mielipiteitään eri levityksistä.

Mikä on paras levityspaketti vanhaan tietokoneeseen?

Vanhoihin tietokoneisiin, joissa on vähän muistia ja kovalevytilaa, ei voi asentaa kaikkia Linux-jakeluja. Esimerkiksi Red Hat 7.2:n asentaminen vaatii vähintään 64 MB muistia ja 350 MB kovalevytilaa.

Yksi vaihtoehto on asentaa vanha jakeluversio, joka voi toimia vanhemmassakin koneessa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole viisasta. Vanhentuneiden käyttöjärjestelmäjakeluiden mukana tulee vanhentuneita ohjelmia. Vanhoissa käyttöjärjestelmäjakeluissa on myös lukuisia tunnettuja tietoturva-aukkoja, eikä niihin ole välttämättä saatavana ajanmukaisia korjauksia (tai jos onkin, niin niitä tuskin tullaan ylläpitämään kauan).

Parempi vaihtoehto on asentaa ajanmukainen käyttöjärjestelmäjakelu, joka toimii vähäisemmällä muistilla ja levytilalla. Esimerkiksi seuraavat jakelut asentuvat vähäisemmilläkin resursseilla varustettuihin koneisiin (dokumentaationsa mukaan):

  1. Slackware Linux 8.0: 16 MB muistia ja 50 MB kovalevytilaa

  2. Debian GNU/Linux 2.2: 12 MB muistia ja 64 MB kovalevytilaa

Myös BSD-perheen käyttöjärjestelmät ovat harkinnan arvoinen vaihtoehto. Niiden asentamisen ja käyttämisen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia, jos osaa käyttää Linuxia ilman graafisia konfiguraatiotyökaluja. Hyvä vaihtoehto vanhoihin koneisiin on esimerkiksi NetBSD, jonka minimi-installaatio vaatii vain 4 MB muistia ja 40 MB kovalevytilaa (1.5.2, i386).