Versionumerot ovat muotoa r.x.y. Kun x on parillinen numero, on kyseessä vakaa eli tuotantoversio. Pariton luku tarkoittaa kehitysversiota, jonka toiminnasta ei ole mitään takuuta. y:n muuttuminen tarkoittaa että muutos on ollut pieni, esim. löydettyjen virheiden korjauksia tai jotain lisäyksiä toimintoihin.
| Varoitus |
|
Älä missään nimessä asenna ytimen kehitysversiota (esim. 2.5-sarjaa) jollet tiedä mitä olet tekemässä! Eräät kehitysversiot ovat jopa tuhonneet tiedostojärjestelmiä, joten varmuuskopioiden ottaminen ennen kehitysytimen kokeilua on erittäin suositeltavaa. Jos käytät kehitysversiota, älä kysy myöskään apua sfnet-uutisryhmistä - sinun tulisi osata ratkaista ongelmatilanteet itse. |
uname -a kertoo mikä ytimen versio on käytössä, koska se on käännetty ja mikä arkkitehtuuri on kyseessä.
Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitoksen palvelimella on skripti, joka kertoo automaattisesti uusimmat versiot. Tai voit myös käyttää fingeriä: finger @ftp.kernel.org
Uusimman ytimen löydät lähimmästä kernel.org-peilistä. Myöskin levityksen mukana tulee lähdekoodi omana pakettina (deb tai rpm), joka voidaan helposti asentaa ja poistaa.
System.map luodaan kernelin käännöksen yhteydessä lähdekoodipuun juureen (eli yleensä hakemistoon /usr/src/linux) ja se sisältää kernelin sisäisten muuttujien ja funktioiden muistiosoitetietoja. System.map-tiedostoa käyttää hyväkseen prosessi nimeltään klogd, eli kernelin oma lokiprosessi.
Uudet klogd:n versiot osaavat etsiä myös tiedostoja nimeltään /boot/System.map-kernelinversio, joten symbolista linkkiä System.map ei tarvitse enää käyttää tai luoda, kunhan noudattaa tätä nimeämiskäytäntöä. Kernelin version saa selville ajoaikana komennolla cat /proc/version.
Jos osa ytimestä on käännetty tarpeen vaatiessa ladattaviksi moduuleiksi, joillekin moduuleille voi olla tarpeellista antaa parametrejä niitä ladattaessa. Esimerkiksi äänikortin ajurille täytyy antaa tieto äänikortin käyttämistä resursseista, kuten io-osoite, irq ja dma-kanava. PCI-lisäkorttien ajurit löytävät kortit yleensä automaattisesti, samoin jotkut muut ajurit.
On olemassa kaksi mahdollista tapaa antaa parametrejä moduuleille.
/etc/modules.conf-tiedoston avulla.
man depmod tai man modprobe kertoo lisää kyseisen tiedoston formaatista. Kyseiseen tiedostoon asetetut parametrit välittyvät moduulille sekä komentoa modprobe käsin käytettäessä että automaattisen lataamisen yhteydessä, eli käytettäessä kmod-ohjelmaa.Jos Linux-levityksestäsi ei löydy tiedostoa /etc/modules.conf, on mahdollista, että käytät vanhaa distribuutiota, jossa tiedoston nimi on /etc/conf.modules.
Ladattaessa moduuli käsin insmod-komennolla
#insmod sb io=0x220 irq=5 dma=1 dma16=5
|